tiistai 21. joulukuuta 2010

Ja sä sanoit jaksa edes talvi

Nyt on sitten terveydenhuoltojärjestelmässä merkintä siitä, että väitän olevani trans. Kävin maanantaina 13.12. YTHS:n lääkärillä. Aikaa piti odottaa kuukausi, joten olin jotenkin siinä uskossa, että kyseessä olisi joku vähän perusteellisempi keskustelu esimerkiksi. Jännitin kamalasti.

Se meni kuitenkin niin, että esitin sinänsä oikein sympaattiselle lääkärille asiani. Hän totesi, ettei voi laittaa lähetettä Tampereen transklinikalle suoraan, vaan minun pitää käydä psykiatrilla arvioitavana. Okei, fine, mutta tämä oli ilmeisesti niin itsestäänselvä asia, että sen olisi mielestäni voinut kertoa jo lääkäriaikaa varatessani. Psykiatriaikojen jonot ovat melko pitkät, ja kuukausi pois odottelusta olisi ollut ihan jees.

Tämän jälkeen lääkäri kyseli seksi- ja ehkäisytilanteistani (seksiä on, kondomi käytössä, ei hormoniehkäisyä) ja tarjoutui kirjoittamaan minulle hormonikierukkareseptin, koska "se saattaa lopettaa kuukautiset". Olin tästä aika innoissani, koska kuukautiset aiheuttavat varsinkin nykyään huomattavan paljon ahdistusta minulle.

Kotona otin kuitenkin selvää hormonikierukasta vähän tarkemmin. On totta, että se vähentää kuukautisvuotoa useimmilla ja estää kuukautisten tulon kokonaan noin viidesosalla käyttäjistä. Kuitenkin osalla se voi pidentää vuotoaikoja ja aiheuttaa useimmille ensimmäisten käyttökuukausien ajaksi jatkuvaa tiputteluvuotoa. Etenkin pidentyneet vuotoajat olisivat minulle hyvin vaikeat käsitellä, ja hormonikierukan hinta (130 e) on vähän liian korkea, että voisin "vain kokeilla".

9 kommenttia:

  1. Jos lääkäri niin reseptiin kirjottaa, voit saada kierukan "runsaiden kuukautisten hoitoon", jolloin kierukka on ilmanen. Siullehan siun menkat on liian runsaat ;)
    t.Miisu

    VastaaPoista
  2. Mulla oli hormonikierukka yhteensä parikymmentä vuotta. Sain suositeuksen siihen aikanaan eräältä sitä kehittelemässä olleelta gyneltä. Sain nuo samat neuvot mitä kerroit sivuvaikutuksista. Mulla oli alkuun n. 1-2 kk lievää tiputtelua joka ei oikeastaan häirinnyt, pikkuside vaan pöksyyn, se riitti. Sen jälkeen kuukautiset loppuivat kokonaan. Hormonikierukan etuja on lisäksi synnyttämättömillä naisilla jonkin verran yleisempänä esiintyvien kohdun runko-osan- ja munasarjasyövän pienentyvä riski.

    VastaaPoista
  3. Miisu, mut eipä se kirjoittanut :( Voishan tota ilmaisena kokeilla mut ei kauheesti muuten.

    Salka: Parin kuukauden tiputteluvuodon vois periaatteessa sietää, mut noi muut mahdolliset sivuvaikutukset (pidentyneet vuodot jne) on sellaiset, että kierukka ois heti pakko ottaa pois, ja 130 e ois menny hukkaan.

    VastaaPoista
  4. Niinhän se on. Riskiprosenttia sivuvaikutuksiin en kyllä tiedä. Rahasumma on kertakokeiluun turhan suuri mutta jos se nappaa niin se maksaa kyllä hintansa takaisin erinomaisella käyttömukavuudellaan, lähes täydellisellä ehkäisytehokkuudellaan ja erityisellä huoltovapaudellaan.

    VastaaPoista
  5. Kierukan huono puoli 'kokeilun vuoksi' on myös se , että sen asettaminen on tuskaisaa. Ystävä pyörtyi toimenpiteen aikana, on tosin ollut tyytyvinen kuukautisten poisjäämiseen. Mutta kuulemma ahdistaa jo tieto siitä että homma on uudelleen edessä parin vuoden päästä.

    Ilmaiseksi voisi todellakin kokeilla mutta kallis hinta, kivulias asettaminen ja riski kuukautisten pahenemisesta edelleen ovat sellainen epäpyhä kolminaisuus että hyllylle jää.

    VastaaPoista
  6. Tuo asentamisen tuskaisuus riippuu mm. siitä minkä kokoinen kohtu on. Silloin ennen sitä ei suositeltu nuorille synnyttämättömille naisille joiden kohtu on vielä ns. neitseellisessä tilassa. Toinen syy on liian pieni kohtu. Tai tökerö gyne joka ei ole riittävästi ammattitaitoinen saadakseen asiakkaan rentoutumaan toimenpiteen ajaksi. Itselläni on ns. liian pieni kohtu ja kierukan asentaminen kirpaisi hiukan muttei sen enempää kuin papanäytteenotto.

    Kierukan vaihtoväli on n. 3-6 vuotta. Mikäli tiputtelua ei ilmene se voi olla jopa 8 vuotta niinkuin mulla oli molemmat kierukat. Hormonikierukan hyvä puoli on myös se että kun hormonivaikutus lakkaa säilyy ns. normaalin kierukan ehkäisyteho.

    VastaaPoista
  7. Mulla on kuparikierukka ja oon kans ollu kiinnostunu tosta hormonivastaavan kokeilusta, jos se lopettas menkat. En kuitenkaan jaksa uskoa, että niin kävis, mutta ehkä kolmen vuoden päästä (kun on vaihto edessä) voisin jo olla valmis kokeilemaan, jos kuukautiset haittaa ihan hirveesti. Hormoneista en sinänsä tykkää ajatuksena, kun aiemmin on ollu olo, että niistä on menny pää ihan sekasin, mutta nyt ilman olleena on selvinny, että aika sekasin se pää on ilmankin, joten ehkä 3 vuoden päästä...

    Mitä kivuliaisuuteen tuli, se itse laittaminen oli sietokyvyn rajoissa ja sen verta nopeeta, että kyllä siitä selvis. Tuli vaan olo, että jos se tuntuu tältä, en TODELLAKAAN oo tekemässä niitä lapsia ikinä hyi. Ts. sain yhden hyvän syyn lisää. Jälkikäteen oli vaan sitten TODELLA huono olo sen jonkun aikaa. Makasin lekurin invavessan lattialla puolisen tuntia niin, että väliin sattu, väliin pyörrytti ja väliin oksetti. En oikeen kyennyt muuta tekemään, kun makaamaan. Kotiin kun pääsin, ni meni loppu päivä maatessa, mutta eipä se nyt niin nuukaa, jos yksi päivä menee vähän kärsiessä, jos saa monta vuotta olla ilman kärsiä. VARSINKIN jos menkat loppuis. Itelläni ne oli aika runsaat aika pitkään, mutta nyt rauhottuneet kahden vuoden jälkeen, tosin epäsäännölliset ne on edelleen ja tiputtelua ilmenee, mutta ei ne koskaan hirveen säännölliset ilman hormoonejakaan olleet.

    Oli vaan hyvä kuulla tosta kuukautisten loppumisen epävarmuudesta, ni en oo liian innoissani vaihtamassa sit, kiitosta vain.

    VastaaPoista
  8. " tiputtelua ilmenee, mutta ei ne koskaan hirveen säännölliset ilman hormoonejakaan olleet." niin siis ei mulla nytkään hormoneja ole, mutta oon joskus pilleriä ja laastaria käyttänyt, jollon tietty oli säännölliset menkat.

    VastaaPoista
  9. Arlene: Ne käyttäjistä joilla on olleet runsaat tai normaalit kuukautiset ovat raportoineet merkittävästi vähentyneitä vuotomääriä ja me joilla on oleet niukat vuodot olemme todenneet kaiken vuodon loppuneen. Se on tietenkin yksilöllistä. Itse koin vuodon loppumisen niin tärkeänä että pidin kierukkaa niin kauan kuin gyne ehdotti: vaihto/poisto vasta kun alkaa tulla uudelleen tiputtelua joka kertoo siitä että kierukan hormonit ovat loppuneet ja vaihto uuteen on aiheellista. Tämä tosiaan kesti ekalla kierukalla sen 8 vuotta ja seuraavalla saman verran. Viimeinen eli kolmas kierukkani oli reilut 6 vuotta mutta sen poistin kun ehkäisyntarvetta ei enää ole enkä halua turhaan niitä hormoneja kuitenkaan elimistööni.

    Kuparikierukka on jonkinverran hankalampi tietyllä tapaa koska siinä on suurempi perforoitumisriski(=kierukka puhkaisee kohdun seinämän) ja jotkut eivät kestä sitä kuparia. Ja se on isompi kuin Levonova-kierukka joten toi sunkin lattiallamakaamiskipukohtaus selittynee sillä että sullakin on synnyttämättömän naisen pieni kohtu. Ja jokainen kierukka ja muu vempain sinne asennettuna aiheuttaa ns.vieras esine-efektin kohdussa ja se aiheuttaa tilanteen/kivun jonka jokainen kokee sitten yksilöllisesti pienestä epämukavuudesta kovaan kipuun ja jopa joskus satunnaiseen tajunnanmenetykseen. Kokeilupäätös vaihtaa hormonikierukkaan kannattaa tehdä ennen gynelle menoa ettei sitten harmita kun ei osaa yhtäkkiä sanoa mitä haluaa. Itse olen ehdottoman hormonikierukkamyönteinen oman kokemukseni perusteella.

    VastaaPoista